Ilvestölkki

Riihimäki

2 ja 5 litraa

Ilves-tölkki on Kotisisar-tuote

Lapsuudesta muistan nämä tölkit ja kovasti käytössä ovat varmasti vieläkin äidilläni, kuten monella muullakin. Näistä on myös tullut keräilykappaleita, joihin olen nyt "törmännyt" parilla viime kirpparikierroksellani. Hintahaitari on suuri, niinkuin monessa muussakin tuotteessa. Kansia näissä ostamissani ei ollut, mutta en niitä kaivannutkaan, sillä ajatuksissani oli jotain sisustuksellista juttua tehdä näihin. Voi olla, että tämäkin keräily vielä villiintyy ja lisääntymistä voi olla havaittavissa jonkun ajan kuluttua

Koti ja Keittiö -lehdessä oli kuva erään perheen hienosta ideasta käyttää purkkeja näin. Hylly kenoon ja hieno säilytysidea käyttämistä vailla valmiina. Näihin purkkeihin voi keräillä ja säilyttää vaikka ja mitä. Rajana on vain mielikuvituksen vähäisyys itselläni, mutta onneksi virikkeitä ympärillä on runsaasti.

Omiini ajattelin nyt  ensin kuitenkin laittaa kynttilöitä, sillä olemmehan jo menossa kohti elokuun hämärtyviä ja tunnelmallisia iltoja.

Aurinkoista viikonloppua kaikille keräysinspiksen saaneille!